Toisten tukeminen ja valmennusryhmän merkitys

Sanonta ”ympäröi itsesi sellaisilla ihmisillä, jotka kannustavat sinua ja toivovat sinulle positiivisia asioita”, osuu naulan kantaan, kun puhutaan omasta onnellisuudesta, sekä siitä millaiset olosuhteet edesauttavat sinua saavuttamaan omat tavoitteesi.

Olen havainnut tämän omassa elämässäni ja selkeästi myös vuosien aikana omissa valmennuksissani, joissa on mukana oma suljettu Facebook-ryhmä.  Näissä ryhmissä on mukana valtava määrä naisia, jotka kannustavat sekä tukevat toisiaan ja positiivisen energian määrä on uskomaton.

Osa meistä on onnekkaita ja saamme tukea lähipiiriltämme, mutta kaikilla tilanne ei ole sama. Tämä tukiverkosto on monelle muodostunut valmennusryhmien kautta ja itsekin olen saanut ryhmistä paljon tsemppiä. Tukiverkosto on tärkeä osa elämäntapamuutosta ja se, että saadaan yhdessä puida aamupuuron koostumusta, on tärkeää. Se että muut ovat samassa veneessä ja menevät kohti samaa tavoitetta, voi hyvin olla niinä päivinä, kun ei nappaa, se asia, joka kannustaa treenaamaan tai valitsemaan riisiä sekä kanaa suklaapatukan sijaan. Vaikka jokaisella on oma matkansa kuljettavana, ei sitä tarvitse tehdä yksin. Kaikki meistä haluavat tuntea olonsa tärkeäksi ja arvokkaaksi. Se, että saa kokea kannustusta tuntuu hyvältä. 

Loppujen lopuksi, olimme sitten konkareita tai aloittelijoita, käymme läpi samoja asioita. Pidempään treenanneet ovat joskus opetelleet samoja asioita kuin aloittelijat ja monia samoja epävarmuuksia tuntevat kaikki jossain kohtaa.

Haluan myös muistuttaa kaikkia siitä, että positiivisilla kommenteilla voi olla suurempi merkitys toiselle kuin uskoisikaan. Tästä syystä on tärkeää muistaa kertoa toisille niitä hyviä asioita. Jos joku onnistuu, kehittyy, näyttää hyvältä tai mitä tahansa positiivista, sanotaan se ääneen toiselle. Se, että pidämme yllä positiivista ilmapiiriä, on kaikkien etu. Tämä on muuten yksi syy, miksi viihdyn Jenkeissä paljon. Ihmiset ovat ystävällisiä ja saattavat jopa kehua sinua kauppajonossa, vaikka olet täysin tuntematon. Koin myös ilmapiirin todella kannustavaksi, kun valmistauduin kisoihin. 

Se, mitä pääsen todistamaan tälläkin hetkellä BB Superstartin Facebook-ryhmässä on kultaa ja olisi unelmatilanne, jos saman tyyppinen energia voisi siirtyä kaikkiin meihin eri tilanteissa sekä yhteisöissä. Jokainen meistä voi vaikuttaa tähän ja mitä jos jokainen ottaisi tavoitteeksi sen, että sanoo jotain kannustavaa toisella joka päivä, edes yhden kerran. Kun laittaa hyvän kiertämään siitä seuraa itsellekin positiivisia asioita.

Koen, että yhteisöllisyys on yksi valmennusteni arvokkaimmista asioista ja siitä saan kiittää ihania asiakkaitani! Jos luet tämän ja kuulut tähän ryhmään, kiitos!

Lisää aiheesta